Miljoonia euroja ravinteiden kierrätyksen kehittämiseen ja investointeihin

Olet täällä

Maa- ja metsätalousministeriö on myöntänyt Ravinteiden kierrätyksen kokeiluohjelmalle lisää rahoitusta sekä tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiohankkeisiin että investointihankkeisiin vuosille 2022 ja 2023.

Ravinteiden kierrätyksen kokeiluohjelmalla rahoitetaan biomassojen ravinteiden kierrätystä edistävää tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaa sekä niihin liittyviä investointeja. Tavoitteena on edistää erilaisten ravinnepitoisten biomassojen prosessointia siten, että niistä saadaan maataloudelle välttämättömät ravinteet talteen ja kehitettyä niistä esimerkiksi orgaanisia lannoitevalmisteita tai muita korkeamman jalostusasteen tuotteita.

Ravinteiden kierrätyksen kokeiluohjelma on osa pääministeri Sanna Marinin hallitusohjelmaa. Valtakunnallisen kokeiluohjelman toimeenpanosta vastaa Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus.

Ravinteiden kierrätyksen investointeihin jaossa 7 miljoonaa euroa

Tälle vuodelle on valtion lisätalousarviosta kokeiluohjelmalle myönnetty tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiohankkeisiin 3 milj. euroa ja tuotannollisen toiminnan aloittamiseen liittyviin investointeihin 7 milj. euroa.

Tutkimus- kehittämis- ja innovaatiohankkeiden sekä tuotannollisen toiminnan aloittamiseen liittyvien investointihankkeiden osalta seuraava hakujakso päättyy jo 31.8.2022, mutta tälle vuodelle on tulossa vielä yksi hakujakso, joka päättyy 31.10.2022. Ensi vuoden hakujaksoista tiedotetaan myöhemmin.

Ideasta rahoitettavaksi hankesuunnitelmaksi

Ota rohkeasti yhteyttä, jos sinulla on jokin hankeidea mielessäsi. Lisää tietoa löytyy ELY-keskuksen verkkosivuilta.

Lisäksi Maatalouden ravinteet ja energia käyttöön (MARIKA) -hankkeessa autetaan yrittäjiä eteenpäin sopivan rahoituksen, yhteistyökumppaneiden sekä rahoitushakemuksen kanssa. Lue lisää neuvontahankkeen tarjoamasta avusta Ravinnekierrätys ja biokaasu -sivulta.

 

Lisätietoja:

Kehittämisasiantuntija Anja Norja, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus, puh. 0295 027 587, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi

Kehittämispäällikkö Hanna Mäkimantila, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus, puh. 0295 027 701, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi

Erityisasiantuntija Sanna Tikander, maa- ja metsätalousministeriö, puh. 0295 162 178, etunimi.sukunimi@mmm.fi

 

Tiedote 9.8.2022.

Kuva: Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus.